torstai 25. huhtikuuta 2019

Viikot 17-18



Pääsiäinen on vietetty ja lämmin kevätkeli on hellinyt meitä. Päiväkodilla on aloitettu kevään juhlien valmistelu ja kesän odotus.

 Päiväkodin pihalla oli juuri ennen pääsiäistä vielä aika paljon lunta. Pääsiäisen jälkeen päästiin samassa kohdassa jo kunnon muta- ja vesileikkeihin.

Lapset aloittivat kevään askarteluja. Tämän kertainen askartelu vaatiikin paljon työtä ja tarkkuutta, paljon on leikkaamista ja liimaamista.

Värityskuvia valmistuu edelleen tiuhaan tahtiin.

Keittiön ikkunaan vihreälle ruoholle lapset painoivat kauniita kukkasia.

Perjantaina kaunis ja lämmin sää houkutteli meidät liikkumaan ulos. Lähdimme kahdessa eri ryhmässä leikkipuistoihin. Eväät oli tietenkin pakattu reppuihin.
Toinen ryhmä suuntasi urheilukentän puistoon.

Ja toinen ryhmä lähti Kultapossupuistoon.

Matkalla takaisin päiväkodille huomasimme varman kesän tulon merkin, koivuissa oli hiirenkorvat.

Vappuaattona pidimme tietysti vappujuhlat. Kaikki saivat halutessaan pukeutua johonkin asuun. Kylläpä olikin päiväkotiin tullut monenlaista kulkijaa. Oli mm. hämähäkkimiehiä, ninja, aave, apinoita, poliisi, prinsessaa ja Elsa. Juhlissa oli disco ja lopuksi tietysti herkuteltiin munkeilla ja simalla.

 
 Aikuiset repäisivät esittivät lapsille "rivitanssia". Tanssi oli improvisaationa toteutettu ja yksi kommentti lasten suusta kuuluikin: "olitte kyllä aika höpsöjä". Rehellinen palaute lasten suusta on aina palkitsevaa.
 
Nyt lunta tupruttaa, mutta toivottavasti taas pian lämpenee.
Hyvää viikonloppua! 
 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Viikot 14-16



Seuraavan kolmen viikon aikana touhuilemme pääsiäisteemalla. Väritellään pääsiäiskuvia, maalataan ikkunoihin pajunkissoja ja tipuja, laitetaan raeruohot kasvamaan ja askarrellaan sekä ulkoillaan pihalla ja retkillä.

Tytöt värityspuuhissa. Jostain syystä takaoven edessä lattialla on hyvin suosittu värityspaikka.

Ikkunoihin maalattiin pajunkissoja ja painettiin vaahtomuovi-"tuputtimella" tipuja.

Välissä on hyvä olla ajan hermolla lukemalla paikallinen lehti. Tästä on tullut meillä jokaviikkoinen juttu. Tällä kertaa kiinnosti kampus-hankkeen eteneminen.

Pelejä ei voi koskaan pelata liikaa. Keittiön pöydän äärestä on löytynyt hyvä ja rauhallinen pelipaikka.

Jokainen askarteli itselleen tipupurkin mihin raeruohon sai sitten kylvää.

 Maalaaminen on kivaa. Varsinkin kun sai maalata valtavan pääsiäismunan mieleisillään väreillä.

Tarkkaa työtä ja sorminäppäryyttä. Kevätaurinkoja ikkunoihin syntyi maalaamalla, leikkaamalla, liimaamalla, ompelemalla ja pujottelemalla.

Pääsiäisaiheisissa laululeikeissä leikittiin mm. mummon kanoja.

Keväisen kelin keskellä talvi näytti vielä kyntensä. Yön aikana nuoskaa lunta oli tullut n.10cm ja pihalla päästiin tekemään kunnon lumipalloja.
"Huomasitko, kun piäsiäispupu putkaotti pihale munan?" Sitähän piti käydä ihmettelemässä. Mahdottoman ison munan oli pupu putkauttanutkin.


 Aino Reponen kävi meillä vierailulla ja esitteli meille vähän vieraamman soittimen, poikkihuilun. Hän soitti meille monta lapsille tuttua lastenlaulua. Lapset lähtivät laulamaan mukana, kun tuttu laulu alkoi soida. Olikin aivan ihana konsertti.

Viime viikon tähtihetki. Lapset saivat käydä arvostelemassa omasta mielestään mieluisinta tekemistä.  

Pääsiäisviikolla päiväkodille pelmahti Noita-Näppylä. Hänen Helmiina-kanansa oli kadoksissa ja lapset auttoivat Noita-Näppylää etsinnöissä liikunnallisella  radalla.

Lopulta Helmiina löytyi lepohuoneesta hautomasta munia. Taisi pesästä löytyä suklaisiakin munia herkuksi lapsille.

Retkellä Possupuistossa päästiin tutkimaan keväistä luontoa. Sieltä löytyi matoja, kärpäsiä ja paarmoja. Osa pojista keräsi kunnon kasan puista tippuneita risuja.
 
Aina ohi kulkiessa pitää pysähtyä katsomaan miten työmaa etenee.

Päiväkodin pihalla pääsi leikkimään niin mieleisiä vesi- ja mutaleikkejä. Niissä leikeissä viihtyi moni ja sitä jaksettiin leikkiä pitkään.


Seurakunnan lastenohjaaja Helena Leikas kävi kertomassa lapsille pääsiäisen kristillisen sanoman. Hetki alkoi kynttilän sytytyksellä. Yhdessä laulettiin pääsiäiseen liittyviä lauluja. Lopuksi lapset saivat käydä katsomassa lähemmin mitä esineitä pääsiäisen  kertomukseen liittyen pöydälle laitettiin.
 
 
Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!