torstai 28. joulukuuta 2017

Viikko 52

Vuoden viimeisellä viikolla lapsia oli päiväkodissa tavallista arkea vähemmän. Aamupalat syötiin kaikki samassa pöydässä istuen, mikä hieman ihmetyttikin lapsia. Sisällä rakennettiin majaa ja rakenneltiin legoilla, erilaisia pelejä pelattiin myös. Puolapuita pitkin oli mukava kiipeillä, samoin muovailla muovailuvahalla. Lapset kertoilivat saamistaan joululahjoista ja kotona käyneistä joulupukeista, kuka oli antanut pukille piparia ja kuka oli uskaltanut ihan laulaakin.
Traktori kävi kasaamassa ison lumikasan takapihalle, ja liukureilla siitä saikin hyvät liu'ut. Myös kelkkailu oli kivaa. Lapiohommat ja lumipallojen pyörittäminen ovat vakiosuosikkeja!










 Rauhallista Uutta Vuotta kaikille!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Viikko 51

Jouluviikon terveiset päiväkodilta!

Aloitimme viikon mukavasti ilman mitään erikoisempia suunnitelmia. Maanantaina siis leikimme vapaasti ja ulkoilimme. Tiistaina saimme päiväkodille vieraita, kun pappi tuli käymään päiväkodilla. Hän tuli kertomaan meille joulun sanomaa. Pappi luki meille jouluevankeliumin ja lauloimme myös laulun "Pieni liekki".
Keskiviikkona lähdimme koko porukka kirkkoon kuuntelemaan lasten kauneimpia joululauluja. Linja-auto haki meidät kaikki päiväkodilta ja suuntasimme kohti kirkkoa. Joka vuosi kauneimmissa joululauluissa lapset saavat sytyttää adventtikynttilät. Tänä vuonna kynttilöiden sytytysvuoro oli meidän päiväkodin lapsilla. Olimme etukäteen valinneet neljä lasta sytyttämään kynttilöitä. Kynttilöiden sytyttäminen sujui hienosti ja samalla lauloimme ensimmäisen laulun "Nyt sytytämme kynttilän".
Kirkossa lauloimme edellä mainitun laulun lisäksi laulut: "Joulukirkkoon", "Joulupuu on rakennettu", "Tuiki, tuiki tähtönen" , "Joulu saapuu jokaiselle" ja "Enkeli taivaan". Lapset jaksoivat istua kirkossa hienosti ja tilaisuus sujui muutenkin mukavasti.
Kun pääsimme takaisin päiväkodille, leikimme hetken ja sitten olikin jo ruokailun aika.


 



Torstaina ja perjantaina meillä on suunnitelmissa laulaa joululauluja ja leikkiä vapaasti mukavia leikkejä.

OIKEIN IHANAA JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE & KIITOS KULUNEESTA SYKSYSTÄ! :)

.. Palaillaan blogin osalta taas sitten ensi vuoden puolella. ;)





perjantai 15. joulukuuta 2017

Viikko 50

Heipparallaa!

Tällä viikolla meillä on ollut ohjelmassa mukavia jouluisia juttuja. Maanantaina aloittelimme jouluisia askarteluja. Isommat lapset askartelivat hienoja joulukuusia vihreästä kartongista. He saivat koristella kuuset mielensä mukaan esimerkiksi eri värisillä tähdillä. Pienemmät lapset puolestaan tekivät kauniit joulukranssit. Lapset saivat ensin leikata kranssin vihreästä kartongista ja sitten liimata siihen lahjapaperista leikattuja koristeita. Lopuksi kiinnitimme kransseihin vielä hienot kulkuset.
Tiistaina aloittelimme sitten pipareiden leivontaa. Lapset pääsivät pienissä ryhmissä leipomaan pipareita. Taikinan maistaminen oli monen lapsen mielestä mukavinta leipomisessa. Jälkiruuaksi saimme sitten tietenkin maistella valmiita pipareita ja kyllä nekin maistuivat kaikille!
Lapset ovat halunneet tällä viikolla myös laulaa joululauluja, joten olemmekin laulaneet ennen ruokailua joitakin joululauluja porukalla. Tiistaina vuorossa oli "Joulupukki, joulupukki" laulu, joka oli useammalle lapselle oikein tuttu laulu.
Tällä viikolla saimme päiväkodille myös joulukuusen.



Joulukranssien askartelua :)


Joulukuusien askartelua :)

Pipareiden leivontaa :)


Joulukuusikin saatiin vihdoin sisälle :)
Leivoimme pipareita myös keskiviikkona ja torstaina. Leivonnan lisäksi lapset jatkoivat jouluisia askarteluja ja leikkejä. Torstaina lapset mm. muovailivat, värittivät ja piirsivät jouluisia värityskuvia sekä pelasivat pelejä. Ulkona olemme koko viikon leikkineet lumileikkejä, koska lunta on tullut lisää ihan urakalla.
Torstaina pääsimme nauttimaan perinteisestä jouluateriasta. Lapset ihmettelivät kovasti ennen ruokailua, miksi meillä on tänään niin monta ruoka-astiaa tarjoilupöydällä. Jouluaterialla oli tarjolla mm. kinkkua, porkkanalaatikkoa, lanttulaatikkoa, silliä ja rosollia. Koko ruokalistan voi katsoa alla olevasta kuvasta. Jälkiruuaksi saimme tietenkin lasten leipomia pipareita.
Perjantaina lauloimme ja leikimme joululauluja. Lapset osaavatkin ulkoa jo monet laulut ja leikit.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

Uunituoreet piparit :)



Muovailuhommia



 
 


Kauniit jouluiset kattaukset. :)

Hyvää perinteistä jouluruokaa!













perjantai 8. joulukuuta 2017

Viikko 49

Moikka!


Tällä viikolla aloittelimme maanantai aamua ensimmäisten lasten kanssa oikein liikunnallisissa merkeissä. Ensin pojat halusivat pelata liikunnallista lautapeliä ja sen jälkeen he vielä rakensivat ison jumpparadan. Kyllä tuli kunnon aamujumpat tehtyä jo hyvissä ajoin! Aamupalan jälkeen lapset saivat leikkiä vapaasti haluamiaan leikkejä ja sitten lähdimmekin jo ulos.






Tiistaina vuorossa olivat kauan odotetut Suomi 100 - Itsenäisyyspäiväjuhlat, jotka järjestettiin Kaarihallilla. Lapset olivat pukeutuneet hienoihin juhlavaatteisiin ja pientä jännitystä oli ilmassa jo heti aamusta alkaen. Linja-auto haki meidät päiväkodilta puoli kymmenen aikoihin ja sitten suuntasimme kohti kaarihallia.
Ensimmäisenä kättelimme kunnan hallituksen ja kunnan valtuuston puheenjohtajat ja sitten nostimme onnittelumaljat. Kaarihalli oli koristeltu oikein kauniiksi ihanilla suomiaiheisilla koristeilla. Seinillä oli lasten askartelemia suomenlippuja ja kieloja. Kaarihallissa oli myös kaunis sininen valaistus. Juhlissa oli ohjelmassa musiikkiesityksiä; mukavia perinteisiä lastenlauluja joiden tahtiin tanssimme innokkaasti. Tietenkin tarjolla oli myös pientä purtavaa, sekä suolaista että makeaa. Juhlat sujuivat oikein hienosti ja kaikki viihtyivät siellä hyvin. Kun pääsimme takaisin päiväkodille, nostimme täällä vielä onnittelumaljat 100-vuotiaalle Suomelle, sytytimme itsenäisyyspäiväkynttilän.

Torstaina meillä oli aamupalan jälkeen vuorossa vapaata leikkiä. Lapset mm. tekivät jumpparadan, roikkuivat renkaissa ja värittivät värityskuvia. Päivän ja varmaan koko viikon ehdoton kohokohta tapahtui kuitenkin ulkoilun aikana. Olimme leikkimässä päiväkodin pihalla, kun yhtäkkiä huomasimme jotain punaista vilahtavan päiväkodin vintin pyöreissä ikkunoissa. Katsoimme tarkemmin ja kukas siellä olikaan; no TIPSUTTAJA TONTTU! Tipsuttaja vilkutti meille ikkunasta monta kertaa. Hän tulee tänne päiväkodille joka vuosi näin joulunaikaan ja ilmeisesti eilen kun olimme kotona itsenäisyyspäivän vietossa, Tipsuttaja oli tänne saapunut. Lapset vilkuttivat innoissaan tontulle ja siitä riittikin juteltavaa koko ulkoilun ajan.
Yllätykset jatkuivat, vielä kun tulimme sisälle. Vintin portaille oli ilmestynyt kori, jossa oli pipareita ja joulukortti. Ennen ruokailua luimme yhdessä kortin viestin;

"PALJON TERVEISIÄ JA OIKEIN MUKAVAA JOULUNODOTUSTA
KAIKILLE ESIKON LAPSILLE!

TOIVOO: TIPSUTTAJA

PS. TOIVOTTAVASTI PIPARIT MAISTUVAT HYVÄLTÄ.."

Tipsuttaja oli siis ilmeisesti eilen leiponut täällä myös pipareita. Kylläpä lapset olivat innoissaan Tipsuttajan jättämästä yllätyksestä. Piparit maistuivat oikein hyvältä ruuan jälkeen!



Värityskuvia ja piirtämishommia..



Lapset ovat tällä viikolla kaivaneet mm. näitä hienoja onkaloita ulkona :)


Sieltä keskimmäisestä ikkunasta se Tipsuttaja-tontun punainen lakki pilkistää :)

Tipsuttajan yllätys Esikkolaisille :)

Tänään eli perjantaina meillä oli päiväkodilla disco. Lepohuone oli koristeltu hienoilla "tunnelmavaloilla" ja radiosta soi suomalaista musiikkia, mm. Fröbelin palikoita Suomalaisen musiikin päivän kunniaksi. Lapset tanssivat innoissaan koko aamun ja lopuksi nautimme vielä lasilliset appelsiinimehua ja dominokeksit. :)
Discon lisäksi lapset pääsivät vintille katsomaan Tipsuttaja-tontun kotia. Tunnelma oli jännittynyt, kun lapset hiippailivat vintille. Tipsuttaja ei ollut tällä kertaa kotona, mutta kyllä siellä oli "jälkiä" tontun liikkeistä; pienen sängyn reunalle oli jätetty pienet sukat ja tontun paita, huoneessa paloi kynttilöitä ja pöydällä oli pipareita. Yhdellä pöydällä oli kynä; olikohan Tipsuttaja kirjoittanut siinä meille eilisen kortin? Tipsuttajan koti oli oikein ihana ja tunnelmallinen, juuri sopiva pienelle tontulle.


Tunnelmavalaistusta discossa :)



Vauhdikasta menoa!


Tipsuttaja-tontun koti :)



 

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! :)












perjantai 1. joulukuuta 2017

Viikko 48

Terveisiä päiväkodilta!


Tällä viikolla alkuviikko sujui lähes kokonaan juhlaohjelmien harjoittelun ja juhlavalmistelujen merkeissä. Pienet ovat harjoitelleet hienosti omia esityksiään ja isot omiaan.
Lapset ovat tietenkin myös leikkineet paljon; legoleikki, autoleikki ja nukkeleikki ovat olleet suosittuja tälläkin viikolla. Olemme myös pelailleet lautapelejä ja lukeneet kirjoja. Ulkoilut ovat ehdottomasti olleet lasten mielestä suosikkeja tällä viikolla, koska he pääsivät taas oikein kunnolla lumileikkeihin. Päiväkodin piha täyttyi päivittäin hienoista lumiveistoksista; oli lumiukkoja, lumihevosia, lumiautoja, lumilyhtyjä,"lepakon luolia" ja vaikka mitä hienoja teoksia. Lapiot ja kolat olivat kovassa käytössä, kuten myös pulkat. Keskiviikkona päiväkodin isommat lapset kävivät myös retkellä metsässä.


Lasten tekemiä hienoja lumiukkoja :)
 
 

 
 

 
 
Metsäretken tunnelmia!

Lasten tekemä "aamupala" :)  
Torstaina aamulla lähdimme jo aikaisin ulkoilemaan ihanaan talvisäähän. Ennen ulkoilua lapset tekivät palapelejä ja pelailivat mm. muistipelejä. Ulkona pojat innostuivat taas pelaamaan jalkapalloa lähes koko ulkoiluajan. Iso liukumäki ja leikkimökin kuisti osoittautuivat myös mukaviksi leikkipaikoiksi ulkoilun aikana. Leikkimökin kuistilla tytöt leikkivät mielellään kotileikkiä ja koululeikkiä.
Torstai-iltana vietimme kauan odotettuja päiväkodin itsenäisyyspäiväjuhlia. Juhla koostui lasten  upeista esityksistä ja lopuksi oli tietenkin tarjolla kakkukahvit. Lapset saivat itse osallistua juhlaesitysten suunnitteluun ja siksi he olivatkin esityksistä todella innoissaan. Lapset esiintyivät todella hienosti ja juhla onnistui muutenkin hyvin; tunnelma oli lämmin ja iloinen. Me päiväkodin työntekijät pukeuduimme kansallispukuihin ja lapsilla oli myös hienoja juhlavaatteita päällä. Päiväkoti oli koristeltu kauniiksi Suomi-teemalla; oli lasten tekemiä lippunauhoja ja ketjuja, paljon erilaisia kynttelikköjä ja kynttilöitä sekä tietenkin ulkona olevat ulkotulet.




Lasten tekemiä hienoja koristeita :)




Kauniit kukat koristamassa kahvipöytää. :)


 



Kaunis ja maistuva kakku Suomi-teemalla :)

Perjantaina eli tänään olemme leikkineet ja ulkoilleet sekä palautuneet eilisen juhlista. Lapset ovat mm. värittäneet talvisia värityskuvia sekä leikkineet taikahiekalla, barbeilla ja autoilla. Söimme tänään myös jälkiruuaksi eilisistä juhlista jäänyttä täytekakkua oikein hyvällä ruokahalulla. Juttelimme tänään paljon eilisistä juhlista ja kyselimme lasten ajatuksia;

"Piparit oli parhaita"

 

"Kakku oli tosi hyvää"

 

"Kiva kun isi ja äiti katto meijän esityksiä"

 

"Pieni tytön tylleröinen oli paras leikki"

 

"Kivaa kun sain juua mehua"

 

"Maamme laulu oli paras"


"Sinisiä, punasia ruusunkukkia oli hyvä"



 Tänään lapset ovat olleet todella innoissaan kuukauden vaihtumisesta. Aamulla kun kävimme kalenteria läpi, niin ei tarvinnut montaa kertaa kysellä mikähän mahtaa olla tämän kuukauden nimi. "JOULUKUU" kajahti hienosti useamman lapsen suusta. Lapset ovat myös kertoneet tällä viikolla paljon joulukalentereistaan ja odottaneet innolla milloin he saavat avata ensimmäisen luukun. No tänään oli vihdoin se päivä! Tänään meillä vaihtui tietenkin myös uuden kuukauden myötä uusi ruokaloru. Joulukuun ruokaloru on tietenkin tonttuaiheinen.

"Tonttu punasukka

pitkä parta, valkotukka.

Ruoka pöydän ääressä,

hiljaisuuden äänessä."







 Oikein mukavaa Joulukuun ensimmäistä päivää ja viikonloppua kaikille! Tästä se joulunodotus lähtee ;)