perjantai 27. lokakuuta 2017

Viikko 43

Heipä hei!


Tällä viikolla osa Esikon lapsista ja aikuisista viettävät syyslomaa, mutta on meillä täällä päiväkodilla pienemmälläkin porukalla touhuttu kaikkea mukavaa. Olemme tehneet erilaisia kädentaitojuttuja kuten muovailleet, värittäneet ja askarrelleet. Lisäksi olemme myös liikkuneet sekä sisällä että ulkona. Sisällä olemme hyppineet trampoliinilla, roikkuneet renkaissa ja pelanneet sählyä. Ulkona suosikkipelinä on tälläkin viikolla ollut jalkapallo. Pojat ovat myös useampana päivänä rakentaneet ulos temppuradan vanhoista renkaista.
Tietenkin olemme myös leikkineet erilaisia lasten suosikkileikkejä kuten kotileikkiä, autoleikkiä ja legoleikkiä. Olemme pelailleet lautapelejä, lukeneet kirjoja ja tabletitkin ovat olleet käytössä pitkin
viikkoa.
Tänään perjantaina olemme viettäneet päiväkodilla kansainvälistä nallepäivää. Jokainen lapsi pääsi aamulla esittelemään nallensa kavereille ja sen jälkeen leikimme Onni-nalle ja Enni-nalle laululeikkiä. Luimme myös nalle-aiheisia kirjoja. Lapset saavat pitkin päivää leikkiä omilla nalleillaan ja nallet ovat nyt jo käyneet mm. lääkärissä ja päässeet päiväunille. :)

Kynähommia :)

Autoleikki
Nallet viettämässä kansainvälistä nallepäivää päiväkodilla :)

Nallet lääkärissä

 

Mukavaa kansainvälistä nallepäivää, perjantaita ja tietenkin alkavaa viikonloppua kaikille! :)

perjantai 20. lokakuuta 2017

Viikko 42

Aurinkoista perjantaita!


Uusi viikko ja uudet kujeet alkoivat myös täällä päiväkodilla. Maanantaina meillä oli paljon erilaista touhua heti aamusta. Osa päiväkodin tytöistä järjesti taas aamulla meille muille hienoja esityksiä, mm. viime viikolla tutuksi tulleen "Leijonaa mä metsästän"- laululeikin. Lisäksi osa lapsista muovaili, kuunteli satuja, pelaili pelejä ja leikki nukkeleikkejä. Ulkoilut sujuivat maanantaina melko sateisessa säässä. Tytöt tykkäsivät tehdä ulkona "ruokaa" hiekasta ja erilaisista lehdistä. He tekivät todella hienoja annoksia, tunnelma oli kuin junior masterchefissä. Annoksilla oli myös hienot nimet; "Kurkakakkumätäkakkuhampurilainen" ja "Vesimustekalakeitto". Tällä viikolla meillä on päiväkodilla kaksi tet-harjoittelijaa, joten uusiakin kasvoja olette saattaneet täällä huomata. Lisäksi meillä aloitti tällä viikolla harjoittelussa myös lastenohjaaja opiskelija.


"Kurakakkumätäkakkuhampurilainen" ja "Vesimustekalakeitto" :)



Tiistaina pojat rakensivat taas heti aamusta jumpparadan ja kyllä vauhtia riitti kun rataa mentiin ympäri monta kertaa. Tiistaina lähdimme aamupalan jälkeen retkelle. Isommat lapset lähtivät retkelle samaan paikkaan kuin viime viikolla, eli päiväkodin lähimetsään. Siellä he mm. leikkivät majoissa ja tekivät hienoja ruoka-annoksia. Yhden ruoka-annoksen nimi oli "Intialainen hotpot keitto". Metsässä näkyi myös puu joka oli V-kirjaimen muotoinen, eli "V niin kuin Veeti". Lapset viihtyvät metsässä todella hyvin ja siksi retki sujui taas kerran hienosti. Pienemmät lapset suuntasivat Partalanpellon leikkipuistoon. Siellä lapset tykkäsivät mm. leikkiä hiekkalaatikolla ja keinua. Leikkipuistoretket ovat myös usein lasten suosikkeja, joten pientenkin retki sujui todella mukavasti aurinkoisessa säässä.
Poikien jumpparata :)


"Intialainen hotpot keitto"





Leikkipuiston tunnelmia :)

Keskiviikkona luimme valtakunnallisen satupäivän kunniaksi satuja. Jakauduimme pieniin ryhmiin ja luimme lapsille mukavia kirjoja rauhallisessa ympäristössä. Lapset tykkäävät kuunnella satuja ja katsella kirjojen kuvia ja jutella niistä.





Torstai aamuna lapset saivat harjoitella tabletin käyttöä. Ensiksi he saivat ottaa kuvan haluamastaan paikasta ja tämän jälkeen he saivat tehdä tabletilla kuvasta palapelin. Tämä oli monen mielestä todella hauskaa. Aamupalan jälkeen minieskarit lähtivät taas retkelle. Tällä kertaa suuntana oli kirjasto ja Pekka Hiltusen taidenäyttely. Menomatkalta lapsille jäi parhaiten mieleen puussa kiipeillyt orava sekä kukkokoulun pihan poikki käveleminen, koska pihalla näkyi myös tuttuja lapsia. Kirjastolla lapset katselivat taidenäyttelyn tauluja ja kirjoittivat myös nimensä vieraskirjaan. Paluumatka oli varmaankin koko reissun kohokohta. Paloaseman pihalla oli nimittäin juuri ambulanssi vilkkuvat valot päällä ja tuttu palomieskin siellä näkyi. Lapset ihmettelivät ambulanssia innoissaan hetken aikaa ja kun matka jatkui, se taittui mukavasti rantatietä pitkin juosten takaisin päiväkodille. Isompien retken aikana pienemmät lapset leikkivät ja ulkoilivat päiväkodilla.

Ensin otettiin kuva tabletilla..

...ja sitten tehtiin kuvasta palapeli :)

Retkellä näkynyt orava :)



Kuvia taidenäyttelystä


Retken kohokohta; Ambulanssi paloaseman pihalla :)


Paluumatka päiväkodille taittui mukavasti rantatiellä juostessa :)

Tänään eli perjantaina meillä on ollut myös mukava päivä täällä päiväkodilla. Aamulla lapset saivat vuorotellen pelata tabletilla pelejä, joissa he mm. harjoittelivat värejä ja yhdistelivät pareja. Aamupalan jälkeen saimme jälleen kerran nauttia lasten tekemistä esityksistä, kun tytöt lauloivat meille mm. tuiki tuiki tähtösen ja piiri pieni pyörii. Osa lapsista halusi leikkiä taikahiekalla, kun toiset katsoivat esityksiä.
Tänään lähdimme pienten kanssa metsäretkelle. Lapset viihtyivät metsässä todella hyvin. He mm. "saunoivat" majassa, tekivät soppaa, laskivat liukumäkeä ja maalasivat "kuramömmöllä" majan seiniä. Retki sujui hienosti ja osa lapsista ei olisi millään malttanut lähteä metsästä pois. Pienten metsäretken aikana isommat lapset leikkivät päiväkodin pihalla aurinkoisessa säässä. Tänään meidän tet-harjoittelijat olivat täällä Esikossa viimeistä päivää ja he antoivat meille hienon syksyisen kortin muistoksi. Kiitos vaan vielä meidän reippaille tettiläisille! :)

Tabletilla pelailua :)

 

Taikahiekkaleikkejä

"Piiri pieni pyörii...."

"Maja-sauna"

Liukumäen laskua :)

 

Majan maalausta

Tet-harjoittelijoilta saatu hieno kortti :)

Aurinkoista viikonloppua kaikille ja mukavaa lomaa kaikille ensi viikon lomailijoille! :)


perjantai 13. lokakuuta 2017

Viikko 41

Terveisiä päiväkodilta!


Heti alkuviikosta maanantaina ehdimme touhuta täällä päiväkodilla monenlaista mukavaa. Meillä oli tarkoitus aloittaa lasten kanssa "luontoprojektia", jossa lapset pääsevät rakentamaan erilaisista luonnon materiaaleista maisemaa ja leikkimään siinä. Muutama lapsi innostui tästä paljon ja he rakentelivat ja leikkivät luonnon materiaaleilla pitkän tovin. Osa lapsista puolestaan teki hamahelmitöitä, osa pelasi koripalloa ja rakenteli legoilla ja osa teki kynätehtäviä. Jokaiselle löytyi siis varmasti mieleistä tekemistä. Lapset eivät kiinnostuneet luontoprojektista sen enempää, joten päätimme tällä kertaa unohtaa sen rakentamisen ja tehdä seuraavina päivinä jotain enemmän mielenkiintoa herättävää toimintaa.

Hamahelmitöitä

Kynätehtäviä

Luontoprojektin rakentamista


Kestosuosikki; legoleikki :)


Tiistaina luimme pienissä ryhmissä kirjoja Aleksis Kiven päivän ja Suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi. Lapset pääsivät kuuntelemaan muun muassa sadut; Herra Jänis ja rouva Karhu, Erilaiset ystävät, Buu ja Bää siivoavat sekä Hei Tilda. Ulkona lapset tykkäsivät mm. ajella potkupyörillä, leikkiä hiekkaleikkejä ja rakentaa renkaista rataa.

Lukuhetken kirjoja




Lapset rakensivat renkaista hienon radan :)


Keskiviikkona touhusimme pienryhmissä myös kaikkea mukavaa. Pääsimme aamulla mm. piirtämään, pelaamaan sählyä, lukemaan kirjoja, pelaamaan pelejä ja leikkimään kotileikkiä. Ulkoilun aikana lapset tykkäsivät eniten leikkiä vesileikkejä. Räystään alle oli pitkän pitkä jono, kun lapset halusivat hakea sieltä vettä sankoihin, että he pääsivät "maalaamaan".

Vauhdikasta sählyä :)

Torstaina vuorossa oli retkipäivä. Päiväkodin isommat lapset lähtivät metsäretkelle ja pienemmät rantatielle. Isojen metsäretki sujui hienosti leikkien. Lapset lähtivät innoissaan leikkimään pienissä porukoissa metsässä omia leikkejään. Puun runko on metsässä suosittu paikka ja majat tietenkin kiinnostavat myös. Pojat keksivät myös metsässä hienon runon;

"Metsän ihanin menen ja puun ikkunan hakkaan.
 Puu katkee ja rikkoontuu.
Puu kattoo ihmisiä.
On ihana olla metsässä ja kaunis sää ja ihana päivä.
Puu kaatuu ihmisen päälle." (Poikien runo)

Myös pienten retki sujui hienosti. Juoksimme rantatiellä, kävimme sillalla ihmettelemässä veneitä ja katselemassa maisemia. Kävimme myös rannalla kokeilemassa veden lämpötilaa. Rannalla olimme hetken ihan hiljaa ja kuuntelimme ympäristön ääniä. Kysyimme lapsilta, mitä ääniä he kuulevat ja vastaus oli että joutsenia. "Joutsenten äänet" olivat kyllä todellisuudessa metsästä kantautuvia isompien lasten ääniä. Matkalla ihmettelimme tietenkin vielä tuttuun tapaan myös terveyskeskuksen rakennustyömaata.  Torstaina meillä oli myös oman lelun päivä ja lapset leikkivät mielellään omilla ja toistensa leluilla. Lapsilla oli paljon erilaisia leluja mukana, mm. Frozen-aiheisia leluja, hevosaiheisia leluja, autoja, nukkeja, moottorisaha ja legoja.


Metsäretken tunnelmia :)


Lapset katselivat sillalta maisemia :)






Perjantai aamuna aamupalalla lapset saivat maistaa kahvia jos halusivat. Suurin osa lapsista otti kahvia; osa joi mustana, osa maidon ja sokerin kanssa. Toisille kahvi maistui ja toisille ei. Lapset kippistelivät kahvikupeilla ja nauttivat aamukahvistaan hienosti. Perjantaina meillä oli myös oman lelun päivä. Lapset saivat vapaasti leikkiä omilla leluillaan pitkin päivää. Monella oli sama lelu mukana kuin torstaina, mutta jotain uusiakin leluja saimme nähdä, esimerkiksi paljon koira-aiheisia leluja. Eräällä lapsella oli mukana discopallo ja sen ympärille osa päiväkodin tytöistä rakensi hienon esityksen aamulla. Tytöt saivat vapaasti suunnitella ja toteuttaa esityksen lepohuoneessa ja me muut pääsimme sitten katsomaan esitystä. Lepohuoneessa oli tunnelmallisen hämärää, koska siellä ei ollut valoja päällä. Hienon valaistuksen antoi vain kyseinen "discopallovalo." Tytöt esittivät mm. leijonaa mä metsästän laululeikin, keinustuolilaulun sekä varjoteatteria. Esitykset olivat todella upeita ja mielikuvituksellisia ja kaikki muut lapset jaksoivat seurata niitä hienosti. On meillä taitavia lapsia täällä päiväkodilla, oli todella mukavaa saada nauttia virkistävistä esityksistä heti aamulla!


Lapset aamukahvilla :)

Kippis!




Lelupäivän leluja :)

Hienot valot discopallosta :)

Mukavaa viikonloppua kaikille, palaillaan taas ensi viikolla! :)